Merkintäkilvet muovia CLP ST
Suomen Turvakauppa
Merkintäkilvet muovia CLP ST
Tuotenumero: 6428349
Maailmanlaajuisesti yhdenmukaiset vaarallisten aineiden kilvet.

Väistyvän lainsäädännön mukaiset oranssimustat varoitusmerkit on korvattu vuodesta 2014 lähtien CLP-asetuksen (EY) N:o 1272/2008 mukaisilla puna-valkomustilla merkeillä siirtymäaikojen puitteissa. Uusissa varoitusmerkeissä on oltava kärjellään oleva neliö, jossa on musta symboli valkoisella taustalla sekä punainen kehys, joka on riittävän leveä ollakseen selkeästi näkyvä. Varoitusmerkin muodosta, väristä ja koosta on säädetty CLP-asetuksessa.

CLP-asetuksella pannaan EU:ssa täytäntöön maailmanlaajuisesti yhdenmukaistettu kemikaalien luokitus- ja merkintäjärjestelmä GHS. Järjestelmän tavoitteena on, että kemikaalien luokituksessa ja merkinnöissä käytettäisiin samoja periaatteita koko maailmassa, jolloin kemikaaliturvallisuus paranee ja kemikaalikauppa yli rajojen helpottuu.

Varoitusmerkit luokitellaan vaaran mukaan fysikaalisiin vaaroihin, terveydelle aiheutuviin vaaroihin, ympäristölle aiheutuviin vaaroihin sekä muihin vaaroihin. Aineita ja seoksia, joiden ominaisuudet täyttävät tietyt vaaroihin liittyvät kriteerit, pidetään vaarallisina ja ne on luokiteltava ja merkittävä luokitusta vastaavalla varoitusmerkillä. Kutakin vaaraluokkaa, vaaraluokan jaottelua ja vaarakategoriaa vastaa tietty varoitusmerkki.
Merkintäkilvet muovia CLP STMerkintäkilvet muovia CLP STMerkintäkilvet muovia CLP STMerkintäkilvet muovia CLP STMerkintäkilvet muovia CLP ST
+
13
Merkintäkilvet alumiinia CLP ST
Suomen Turvakauppa
Merkintäkilvet alumiinia CLP ST
Tuotenumero: 6428307
Maailmanlaajuisesti yhdenmukaiset vaarallisten aineiden kilvet.

Väistyvän lainsäädännön mukaiset oranssimustat varoitusmerkit on korvattu vuodesta 2014 lähtien CLP-asetuksen (EY) N:o 1272/2008 mukaisilla puna-valkomustilla merkeillä siirtymäaikojen puitteissa. Uusissa varoitusmerkeissä on oltava kärjellään oleva neliö, jossa on musta symboli valkoisella taustalla sekä punainen kehys, joka on riittävän leveä ollakseen selkeästi näkyvä. Varoitusmerkin muodosta, väristä ja koosta on säädetty CLP-asetuksessa.

CLP-asetuksella pannaan EU:ssa täytäntöön maailmanlaajuisesti yhdenmukaistettu kemikaalien luokitus- ja merkintäjärjestelmä GHS. Järjestelmän tavoitteena on, että kemikaalien luokituksessa ja merkinnöissä käytettäisiin samoja periaatteita koko maailmassa, jolloin kemikaaliturvallisuus paranee ja kemikaalikauppa yli rajojen helpottuu.

Varoitusmerkit luokitellaan vaaran mukaan fysikaalisiin vaaroihin, terveydelle aiheutuviin vaaroihin, ympäristölle aiheutuviin vaaroihin sekä muihin vaaroihin. Aineita ja seoksia, joiden ominaisuudet täyttävät tietyt vaaroihin liittyvät kriteerit, pidetään vaarallisina ja ne on luokiteltava ja merkittävä luokitusta vastaavalla varoitusmerkillä. Kutakin vaaraluokkaa, vaaraluokan jaottelua ja vaarakategoriaa vastaa tietty varoitusmerkki.
Merkintäkilvet alumiinia CLP STMerkintäkilvet alumiinia CLP STMerkintäkilvet alumiinia CLP STMerkintäkilvet alumiinia CLP STMerkintäkilvet alumiinia CLP ST
+
4
Merkintäkilvet magneetti CLP ST
Suomen Turvakauppa
Merkintäkilvet magneetti CLP ST
Tuotenumero: 6428320
Maailmanlaajuisesti yhdenmukaiset vaarallisten aineiden kilvet.

Väistyvän lainsäädännön mukaiset oranssimustat varoitusmerkit on korvattu vuodesta 2014 lähtien CLP-asetuksen (EY) N:o 1272/2008 mukaisilla puna-valkomustilla merkeillä siirtymäaikojen puitteissa. Uusissa varoitusmerkeissä on oltava kärjellään oleva neliö, jossa on musta symboli valkoisella taustalla sekä punainen kehys, joka on riittävän leveä ollakseen selkeästi näkyvä. Varoitusmerkin muodosta, väristä ja koosta on säädetty CLP-asetuksessa.

CLP-asetuksella pannaan EU:ssa täytäntöön maailmanlaajuisesti yhdenmukaistettu kemikaalien luokitus- ja merkintäjärjestelmä GHS. Järjestelmän tavoitteena on, että kemikaalien luokituksessa ja merkinnöissä käytettäisiin samoja periaatteita koko maailmassa, jolloin kemikaaliturvallisuus paranee ja kemikaalikauppa yli rajojen helpottuu.

Varoitusmerkit luokitellaan vaaran mukaan fysikaalisiin vaaroihin, terveydelle aiheutuviin vaaroihin, ympäristölle aiheutuviin vaaroihin sekä muihin vaaroihin. Aineita ja seoksia, joiden ominaisuudet täyttävät tietyt vaaroihin liittyvät kriteerit, pidetään vaarallisina ja ne on luokiteltava ja merkittävä luokitusta vastaavalla varoitusmerkillä. Kutakin vaaraluokkaa, vaaraluokan jaottelua ja vaarakategoriaa vastaa tietty varoitusmerkki.
Merkintäkilvet magneetti CLP STMerkintäkilvet magneetti CLP STMerkintäkilvet magneetti CLP STMerkintäkilvet magneetti CLP STMerkintäkilvet magneetti CLP ST
+
13