Meillä on yksinkertaisesti huikeita tyyppejä töissä.
Näin sanovat niin nykyiset kuin entiset ahlsellilaiset. Iso kiitos Ahlsellilla viihtymisestä kuuluu siis meidän kaikille työntekijöillemme, jotka ovat osaavia, auttavaisia ja humoristisia kukin omalla tyylillään.
Tekninen tukkukauppa on monipuolinen ala, joka mahdollistaa Suomen teollisuuden ja rakentamisen kehittymisen.
Ilman meitä, teollisuudella ja rakentamisella ei olisi tarvitsemiaan tuotteita, kuten osia, komponentteja, koneita, tarvikkeita tai palveluja. Olemme mahdollistaja, joka tarjoaa asiakkailleen keinot menestyä. Tutustu tarkemmin tekniseen tukkukauppaan toimialana liiton sivuilta >>
Mielenkiintoisia mahdollisuuksia kehittää bisnestä.
Haluamme olla etunenässä kehittämässä teknistä tukkukauppaa sekä teollisuutta ja rakentamista yhdessä asiakkaidemme, alan ammattilaisten kanssa, jotka valmistavat, asentavat, rakentavat, korjaavat ja huoltavat. Tämä tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia henkilöille, joilla on halu kehittyä ja pitkäjänteisyyttä viedä asioita järjestelmällisesti eteenpäin. Myöskään uusien, arkea helpottavien ratkaisujen keksiminen ei ole kiellettyä!
Ihmisillä on mahdollisuudet onnistua työssään.
Suurinta osaa työtekijöistämme motivoivat onnistumiset. Onnistumiset voivat olla pieniä tai suuria. Se, kun kaupan saa maaliin, kun asiakkaalta saa hyvää palautetta tai onnistuu ilahduttamaan työkaveria. Saat onnistumisten mahdollistamiseksi erinomaiset työkaverit, esimiehet ja työvälineet työsi tueksi.
Työpäivät ovat vaihtelevia ja monipuolisia.
Lähes tehtävässä kuin tehtävässä toimivat työntekijämme kiittelevät työpäivien vaihtelevuutta. Esimerkiksi tekniset myyjät pääsevät hoitamaan koko myyntiprosessia hinnoittelusta tilausten vastaanottoon ja toimitukseen asti.
Meillä on tuotteet, joista voi olla ylpeä.
Tunnetut tavarantoimittajat ovat yhteystyökumppaneitamme ja sen lisäksi meillä on omia tuotemerkkejä, joilla luoda arvoa asiakkaillemme. Onko muuten Ironside-tuotemerkki sinulle tuttu?
Olemme Pohjoismaiden suurin toimija alalla.
Se tarjoaa meille oppimismahdollisuuksia toisista maaorganisaatioistamme, sekä synergiaetuja esimerkiksi hankintoihin liittyen. Pohjoismaisuus näkyy myös osassa työtehtäviä vahvasti yhteispohjoismaisten projektien muodossa. Meillä kielten osaamisesta on etua.
Meillä on alan laajin valikoima.
Meiltä löydät sekä LVI-, sähkö-, kylmä-, teollisuuden että jälleenmyynnin tuotteita ja kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Näin sinun on helpompi myyjänä palvella asiakastasi kokonaisvaltaisesti ja se tarjoaa myös niin tuotepäälliköille, myyjille kuin koko muullekin henkilökunnalle mahdollisuuden laajentaa tuoteosaamistaan ja ymmärrystä bisneksestä ja sen vaihteluista.
Mahdollisuus kehittyä ja oppia työssä.
Onko sinulla halu oppia uutta ja kehittyä jatkuvasti? Hienoa, sillä meillä sinulla on siihen mahdollisuus. Työtehtävämme tarjoavat sopivasti haasteita ja sinulle mahdollisuuden oppia työssäsi. Lisäksi sinulla on tukenasi pidetyt esimiehet ja alan osaavimmat kollegat, joilta sinulla on mahdollisuus oppia vielä lisää.
Sopivasti vapautta ja vastuuta.
Monet työtekijämme ovat sanoneet, että he nauttivat siitä, että saavat sopivasti vastuuta ja vapautta. Monessa tehtävässä sinulla on mahdollisuus tehdä asiat parhaaksi katsomallasi tavalla. Jos jokin asia kuitenkin mietityttää, avuliaat ja osaavat kollegat sekä esimiehet auttavat sinua varmasti.
Ihmiset viihtyvät työssään.
Työtyytyväisyytemme on noususuhdanteinen ja kyselyiden mukaan hyvällä tasolla. Työntekijöiden keskuudessa erityistä kiitosta ovat saaneet yhteistyö eri ihmisten välillä, työnsisällön mielekkyys, hyvä työn ja vapaa-ajan tasapaino sekä se, että on mahdollisuus oppia uutta. Yrityksessämme ihmiset tekevät pitkiä uria, mikä myös osaltaan kertoo viihtyvyydestä ja siitä, että heille on kasvunmahdollisuuksia.
Mahdollisuus kasvaa kanssamme.
Meillä Ahlsellilla ei ole vakiintuneita urapolkuja. Kannustamme sinua olemaan aktiivisesti mukana omassa urakehityksessäsi ja tarttumaan avautuviin mahdollisuuksiin. Kannustamme sisäiseen urakehitykseen. Esimerkiksi logistiikkajohtajamme on elävä esimerkki urakehitysmahdollisuuksistamme. Hän aloitti varastomiehenä opintojen ohella ja on nyt Suomen johtoryhmässä ja vastuussa koko logistiikkaketjun toiminnasta Suomessa.
Avuliaat ja pidetyt esihenkilöt.
Vuosittain tehtävän työtyytyväisyyskyselyn mukaan esihenkilömme ovat pidettyjä. He ovat avainroolissa luomassa luottamukseen ja avoimuuteen perustuvaa työskentelykulttuuria Ahlsellilla.
Meidän mottomme: Teemme ammattilaisen elämästä helpompaa.
Sekä asiakkaamme, että työkaverimme ovat raudankovia ammattilaisia. Pyrimme helpottamaan heidän elämäänsä tekemällä asiat mahdollisimman mutkattomasti.