Ahlsellin A-klubin tavoitteena on tarjota yrityksen pienille ja keskisuurille asiakkaille mahdollisuus hyötyä ostojen keskittämisestä. A-klubi on kiinnostanut asiakkaita perustamisestaan asti, ja jäsenmäärä on kasvanut kiitettävästi.
"A-klubin suosio on lisääntynyt entisestään etujen ja viestinnän kehittymisen myötä. Tällä hetkellä klubiin kuuluu jo yli 2200 Ahlselliin ostojaan keskittävää asiakasta", Ahlsellin A-Klubista vastaava myyntipäällikkö Mikael Vallin kertoo.
Klubiasiakkaiden maantieteellinen jakauma on melko tasainen. Lukumäärällisesti eniten heitä on tällä hetkellä Länsi-Suomessa. Asiakkaista enemmistö on sähkö- tai LVI-toimialoilta, jotka ovat edustettuina lähes tasaosuuksin.
A-klubilaiset hyötyvät eduista, tarjouksista, tapahtumista ja koulutuksista
Asiakkaat kiinnostuvat A-klubista ja haluavat sitoutua siihen houkuttelevien, aidosti rahanarvoisten hyötyjen ansiosta. A-klubin jäsenyritykset saavat räätälöityjä etuja ja klubitarjouksia sekä pääsevät osallistumaan erikoistapahtumiin ja koulutuksiin. Ahlsell kehittää klubin tarjontaa jatkuvasti.
"Pyrimme kehittämään klubin etuja koko ajan. Sitä varten teemmekin klubilaisille vuosittain asiakaskyselyn, jonka pohjalta viilaamme tarjouksia, koulutuksia ja verkkokaupan valikoimaa", Mikael sanoo.
A-klubilaiset voivat hankkia tuotteita erikoishinnoin ja hyödyntää tarjouksia, jotka ovat esillä verkkokaupassa. Myös sen valikoiman kehittämisessä käytetään apuna asiakaspalautteita, ja hyvää tietoa saadaan myös tilastoista.
Keskittämällä karttuvilla bonuseuroilla voi hankkia enemmän rahanarvoisia etuja
A-klubissa enemmän on enemmän. Klubilaisille kertyy Ahlsellille keskitetyistä ostoista bonuseuroja, joita he voivat käyttää esimerkiksi tavaralaskuihin, matkalahjakortteihin ja kulutushyödykkeisiin.
Bonusrahojen käyttökohteista kestosuosikki on matkalahjakortti. Poikkeusolot toivat sen kysyntään pienen notkahduksen, mutta suosio elpyy todennäköisesti matkustamisen helpotuttua.
"Päivitämme bonustuotteiden valikoimaa verkkokaupassa kuukausittain, ja klubilaisten suosikit vaihtelevat sesonkien mukaan. Nyt kesän kynnyksellä klubiasiakkaita kiinnostavat eniten grillit ja SUPlaudat", Mikael kertoo.
Bonukset kertyvät kalenterivuoden ajan ja ovat lunastettavissa seuraavan vuoden loppuun asti. A-klubiasiakkaat saavat vuodenvaihteessa muistutuksen vanhenevista bonuksista. Tavoitteena kuitenkin on, että järjestelmäkehityksen myötä käytäntö muuttuu ja tulevaisuudessa vanhenevat bonukset näkyvät suoraan verkkokaupan saldossa.
Bonuksen kertymistä voi seurata ajantasaisesti
Ahlsellilla on panostettu viime vuosina merkittävästi asiakkaan arkea helpottaviin digitaalisiin ratkaisuihin, ja myös A-klubilaiset voivat seurata bonustilannettaan digitaalisen alustan kautta. Bonustilanteen lisäksi asiakas näkee järjestelmästä ajantasaisen tilaushistorian sekä ajankohtaiset kampanjat, tapahtumat ja kilpailut.
Mahdollisuus seurata bonustilannetta vaikuttaa A‑klubin asiakkaiden toimintaan. Houkuttelevat edut ja sesonkituotteet aktivoivat tekemään hankintoja ja saamaan enemmän hyötyjä.
"Verkkokaupassa on selvästi säpinää kesän alussa ja vuodenvaihteessa. Myös kuukausittain lähetettävät uusien bonusten latausviestit aktivoivat asiointia", Mikael kertoo.
A-klubin jäseneksi voi hakea helposti täyttämällä lomakkeen osoitteessa aklubi.fi tai valtuuttamalla vastuumyyjän tekemään rekisteröinnin. Lisätietoa voi pyytää Ahlsell-myyjiltä tai osoitteesta a-klubi@ahlsell.fi.
Teksti: Riikka Autio/Viuleva