"Useissa tavoitteissa olemme hyvässä vauhdissa ja osa tavoitteista painottuu vasta myöhemmälle puoliskolle. Erityisen tärkeän fokusalueen ”vastuullinen toiminta” toimenpiteenä on varmistaa, että työntekijät tekevät vastuullisia ratkaisuja tekemisissään, estävät mahdolliset väärinkäytökset ja kohtelevat muita oikeudenmukaisesti", Myllykoski avaa. "Nämä liittyvät kaikki liiketapaperiaatteisiimme. Liiketapaperiaatteen koulutukset ovat käynnistyneet Suomen Ahlsellin henkilökunnalle, ja tavoitteena on, että vuoden 2019 loppuun mennessä kaikki ovat sen käyneet”, Myllykoski kertoo.
Toinen tärkeä fokusalue ”vastuullinen hankinta” näyttää myös olevan hyvällä mallilla. ”Vuoden 2018 loppuun mennessä olimme auditoineet toimittajiamme 44 % oston arvosta. Auditoinnit hoidetaan keskitetysti konsernitasolla. Tavoitteenamme on, että kaikki toimittajiltamme sitoutuvat myös noudattamaan Ahlsellin liiketapaperiaatetta, ja siinä olemme Suomen osalta yli puolen välin.”
Ympäristövastuun puolella hiilijalanjälkeen ja jätteiden kierrätykseen on kiinnitetty erityistä huomiota. ”Olemme siirtyneet ostamaan täysin fossiilivapaata sähköä, ja aurinkopaneelit Hyvinkään keskusvaraston katolla tuottavat jopa 17 % logistiikkakeskuksen vuotuisesta sähköntarpeesta.”
Tämänhetkinen jätteiden kierrätysaste on 76 %. ”Jätteiden kierrätysaste on noussut 7 % ja jätemäärä suhteessa liikevaihtoon on laskenut 13 %”, Myllykoski iloitsee.
Kestävän kehityksen yhteinen päämäärä on hitsannut myös konsernin tapaa toimia yhdessä tavoitteiden saavuttamiseksi. ”Raportointityökalujen avulla pystymme analysoimaan pidemmällä aikavälillä ja suunnittelemaan tulevaisuutta. Strategiaa tuleville vuosille aletaan tekemään piakkoin. Olemme eturintamassa vieneet rohkeasti isoja asioita eteenpäin, ja olemme pystyneet tekemään ketterästi nopeitakin toimenpiteitä sellaisten tarpeen havaittuamme”, Myllykoski luonnehtii.
Yhteistyö tämän toiminnan saralla myös toimittajien, asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa tulee olemaan jatkossakin yksi Ahlsellin painopisteistä. Myllykoski arvioi, että yhteistyön ja keskustelun kautta uusia ideoita löytyy kokeiltavaksi. ”Meillä on mahdollisuuksia säästää sekä luontoa että kustannuksia esimerkiksi optimoimalla kuljetuksia, tai vaikkapa tekemällä kierrätyskampanjoita, jollainen Geberitin kanssa vedettiin tänä keväänä heidän tulppiensa kierrätyksen lisäämiseksi.”
Voit tutustua tarkemmin vuoden 2018 yhteenvetoon ja tilanteeseen täällä >>