7.5.2019
Mika Salokangas lopettaa Ahlsellilla
Toimitusjohtaja Mika Salokangas on ilmoittanut lopettavansa Ahlsellilla.
Mika on toiminut Ahlsell Oy:n toimitusjohtajana yli 13 vuotta. Tänä aikana yhtiö on kasvanut sekä orgaanisen kasvun että yritysostojen myötä 160 miljoonan euron yrityksestä 365 miljoonan euron yritykseksi. Lisäksi Ahlsellin tuote- ja palvelutarjooma on laajentunut alun puhtaasta LVI- tuotteiden valikoimasta käsittämään koko teknisen tukkukaupan kentän.
”Minusta on nyt hyvä hetki jättää yritys uudelle vetäjälle ja siirtyä itsekin eteenpäin uusiin haasteisiin. Olen viihtynyt Ahlsellilla erinomaisesti ja olen erittäin ylpeä siitä, mitä kaikkea olemme saaneet yhdessä aikaiseksi. Minulla on vahva usko ja luottamus niin Suomen johtoryhmään kuin muuhunkin henkilökuntaan. Olen varma, että tulevaisuuden kehitys jatkuu jatkossakin erinomaisena ja pystymme tuomaan asiakkaille ja omistajille heidän toivomaansa lisäarvoa.” toteaa Mika Salokangas.
”Sen jälkeen, kun Ahlsell ostettiin ulos pörssistä on meillä nyt uusi vaihe liiketoimintamme kehityksessä. Painopiste on erittäin vahvasti kannattavassa kasvussa, niin orgaanisessa kuin yritysostojenkin kautta saatavassa kasvussa. Ajankohta on nyt hyvä toimitusjohtajavaihdokselle. Samalla haluan kiittää Mikaa hänen suurenmoisesta panoksestaan Ahlsellilla ja tuloksista, joita on hänen johtajakaudellaan saatu aikaiseksi.” kommentoi konsernin toimitusjohtaja Johan Nilsson.
Mika lopettaa yhtiön palveluksessa 31.5. mennessä. Uuden toimitusjohtajan rekrytointi on aloitettu. Siihen asti kunnes uusi toimitusjohtaja aloittaa, toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa konsernin M&A –vastaava Mikael Falk. Mikael jatkaa myös M&A –vastaavana, kuten tähänkin asti.
Lisätietoja; Johan Nilsson, konsernin toimitusjohtaja, johan.nilsson@ahlsell.se