Ahlsellin ja Kojaltekin yhdistäminen käynnistyi kesällä 2006. Syksyn aikana on kartoitettu liiketoimintojen eri osa-alueita ja pohdittu, miten ja millä aikataululla toimintoja integroidaan. Vuoden 2007 alkupuolella Kojaltekin nimi muuttuu Ahlselliksi, ja se muodostaa Ahlselliin uuden Koneet ja Työkalut –toimialan.
Ahlsell näkyy Kojaltekin logon rinnalla jo tämän vuoden puolella. Nimenmuutoksen tarkka aikataulu tarkentuu lähempänä vuodenvaihdetta, ja siitä tiedotetaan yhteistyökumppaneille myöhemmin. Kojaltekin yhdistämisen jälkeen Ahlsellilla on Suomessa neljä toimialaa: LVI, Koneet ja Työkalut, Kylmä ja Tee-Se-Itse.
”Pidämme tärkeänä, että Kojaltek säilyy omana erikoisosaamista tarjoavana toimialana. Pystymme hyödyntämään Kojaltekin parhaita käytäntöjä, kokemusta ja osaamista myös LVI-puolella”, sanoo Ahlsell Oy:n toimitusjohtaja Mika Salokangas.
Toimipaikkoja yhdistetään ja tuotevalikoima laajenee
Osa Ahlsellin ja Kojaltekin myyntiyksiköistä toimii samalla paikkakunnalla. Vuoden 2007 alkupuolella siirtyvät muutamat Kojaltekin yksiköt samoihin tiloihin Ahlsellin yksiköiden kanssa: Jyväskylän yksikkö muuttaa osoitteeseen Ahjokatu 15, Jyväskylä ja Järvenpään yksikkö siirtyy Keravalle osoitteeseen Jäspilänkatu 18. Tavoitteena on yhdistää toiminnot saman katon alle myös Seinäjoella ja Vaasassa. Näiden myymälöiden tuotevalikoimaan kuuluu toimipaikkojen yhdistämisen jälkeen sekä LVI- että Koneet ja Työkalut –tuotteet. Lisäksi jo ennen vuodenvaihdetta Helsingin Laippatiellä sijaitsevan Ahlsellin myymälän toimintaa laajennetaan Koneet ja Työkalut –tuotteilla.
Reijo Paaso toimialajohtajaksi
Kojaltekin nimenmuutoksen jälkeen Koneet ja Työkalut –toimialaa johtaa toimialajohtaja Reijo Paaso. Reijolla on lähes 30 vuoden työkokemus Kojaltekissa. Hän tuntee sekä yhtiön että toimialan erittäin hyvin, mikä luo hänelle vahvat edellytykset jatkaa yhtiön menestystä. Reijo Paaso raportoi Ahlsell Oy:n toimitusjohtaja Mika Salokankaalle.
”Yhteinen nimi liittää meidät tiiviimmin Ahlsell-konserniin. Voimme jatkossa hyödyntää Ahlsellin vahvaa logistiikkaa ja keskusvarastoa myös Koneet ja Työkalut –toiminnassa. Lisäksi pystymme tarjoamaan entistä laajemman tuotevalikoiman asiakaskunnallemme etenkin niillä paikkakunnilla, joissa myynti keskitetään samoihin tiloihin”, sanoo Reijo Paaso.
Linkki Kojaltekin kotisivuille: www.kojaltek.fi